Tulevalla näyttelykaudella Teijon Masuunin eri näyttelytiloissa nähdään muun muassa valokuvataidetta, maalaustaidetta, grafiikkaa, piirroksia,installaatioita, keramiikkataidetta, veistoksia sekä tekst ...
Salon seudulta osallistui 86 vuotta sitten päättyneeseen talvisotaan noin 3 000 miestä, ja jatkosotaan alueelta lähti 5 000 ...
Salon Taiteilijaseuran Galleria Joutsenessa on 8. huhtikuuta asti esillä forssalaisen taidemaalari Outi Rämön Tutkimusmatka .
Autokannan sähköistyminen loi 2010-luvulla valtavan investointiaallon, jonka myötä akkujen tuotanto kasvoi vauhdilla. Tähän ...
Elämme juuri nyt historiamme yhtä tuhovoimaisinta aikaa. Ihminen on tuhoamassa itsensä sekä maapallon ja sen mittaamattoman arvokkaita, uusiutumattomia luonnonvaroja.
Jo melko matalatehoinen liikunta voi tuottaa selkeitä kunto- ja terveyshyötyjä kohtuullisen lyhyessä ajassa, kertoo terveys- ja liikunta-alan asiantuntijakeskuksen UKK-instituutin tutkimus.– Teholtaan ...
Tänään tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Belgian pääkaupungissa Brysselissä tehtiin kymmeniä kuolonuhreja vaatineet ...
Sloveniassa äänestetään tänään parlamenttivaaleissa, joiden voittajaksi kyselyt povaavat oppositiossa olevaa oikeistolaista ...
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu vannoo maansa jatkavan iskuja Iraniin kaikilla rintamilla.Netanjahu kuvaili lauantai-iltana antamassaan lausunnossaan kulunutta iltaa hyvin vaikeaksi. Israelin ...
Jääkiekon Liigan kurinpitodelegaatio määräsi kolmen ottelun pelikiellon KalPan ranskalaispuolustaja Hugo Galletille ...
Yhdysvaltojen ja Ukrainan neuvottelijat tapasivat lauantaina Yhdysvalloissa keskustellakseen neuvottelujen jatkamisesta sodan lopettamiseksi Ukrainassa.Asian vahvisti Ukrainan presidentti Volodymyr Ze ...