Yksikön päällikkö Maria Joki-Pesola Fingridiltä sanoo, että reservimarkkinoiden merkitys on kasvanut viime aikoina, ja ...
Viime vuonna jo yli 100 000 suomalaista käytti lihavuuslääkkeitä, kertoo Kela. Kasvua edellisvuoteen oli noin 40 prosenttia.
Kasvavien polttoainekustannusten lisäksi kasvava kysyntä vaikuttaa hinnoitteluun. Iranin sodan myötä alkanut öljykriisi näkyy ...
Trump mainitsi tapaamisen mahdollisesta lykkäämisestä jo sunnuntaina Financial Timesin haastattelussa. Trump kohdisti ...
Afganistanin Taleban-hallinnon mukaan iskut osuivat muun muassa huumevierotusklinikkaan. Pakistan on kiistänyt kohdistaneensa ...
MTV Katsomon Asian ytimessä -ohjelmassa nostettiin maanantaina pöydälle perintöverot ja niiden poistaminen. Keskustelu ...
Parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voitti tänä vuonna Paul Thomas Andersonin ohjaama toiminnallinen draamakomedia One Battle ...
Monella nuorella on pian edessään tauko opiskelusta ja siirtyminen kesätöihin. Takuusäätiön toimitusjohtajan Juha Pantzarin ...
Ilta-Sanomien mukaan 60 lapsen lautaselle päätyi raakaa kanaa viime viikolla Iittalan päiväkodissa Hämeenlinnassa. Viime ...
Jannik Sinneristä, 24, tuli historian nuorin tennispelaaja, joka on voittanut kaikki nykyiset kovien kenttien ATP Masters ...
Väärä tulkinta voi johtaa suursotaan, asiantuntijat arvioivat. Venäjä ei ole sotilaallisesti kykeneväinen huolehtimaan ...
Ukrainan pääkaupunki Kiovassa on poikkeuksellisesti räjähdellyt päivän jo valjettua. Venäjä on tuhonnut 38 Ukrainan droonia, ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results